Film-Tech Suomi

Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  

Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Autot 2 ikäraja  (Luettu 7786 kertaa)

kinoteknikko

  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 205
    • Profiili
Autot 2 ikäraja
« : 16.08.11 - klo:19:58 »

Seuraavassa jotain palautetta ja tarkastajan selitystä. Millaista palautetta on teille tullut?
 
Olemme kyllä antaneet tiedustelijoille suosituksen, ettei elokuva ole ikärajattomuudestaan huolimatta aivan pienten lasten elokuva.
Kesken näytännön on poistunut puolenkymmentä lasta aikuisen saattajan mukana.

Ja tässä katsojapalautetta:

"Hei,

Kävimme katsomassa Autot 2 elokuvan, jonka ikärajaksi on määritelty S. Haluaisin kuitenkin antaa palautetta tästä ikärajasta, sillä elokuva ei mielestäni ollut todellakaan soveltuva koko perheelle. Elokuva koostui suurelta osin vakoilemisesta (?!), ammunnasta, moottoreiden posauttelusta ja tuhoamisesta :-(

Meillä mukana oli 3 ja 5 vuotiaat lapset, jotka odottivat samanlaista mukavaa elokuvaa kuin ensimmäinen Autot elokuva, mutta jatko-osa olisi mielestäni soveltuva koululaisille, jos heillekään. Useampi pieni lapsi joutui lähtemään kesken esityksen pois, koska elokuva oli niin pelottava. Pienet lapset kun eivät osaa vielä erottaa fiktiota faktasta, vaan puhuvat, inhimillisiksi tehdyt autot muistuttavat heille ihmisiä. Mielestäni ikärajaa tulisi nostaa pikimmiten tai ainakin antaa vanhemmille tietoa, että elokuva sisältää hyvin voimakkaita tuhoamis- ja ampumiskohtauksia."


Ystävällisesti,

Merja Lehtinne

-------------------------------
Cars 2 -elokuvan kohdalla ikärajaharkinta tehtiin kaikille sallitun ja K7 välilllä. Vaikka elokuva sisältää agenttielokuvamaisia tehosteita ja väkivallan uhkaa, itse autohahmoihin suoranaisesti kohdistuvan väkivallan näyttäminen oli mielestämme vähäistä yhden auton "kuollessa" hajotessaan mereen. Näin ollen päätös kallistui sallitun puolelle, sillä arvioimme autohahmojen toimivan vaikutusta etäännyttävästi. Päätös perusteluineen on nähtävissä elokuvatarkastamon nettisivuilla http://194.86.21.5/elokuvahaku/EH1200.aspx. Ikärajaperusteet (http://www.vet.fi/elokuvat_ikarajaluokitus.php) perustuvat ajatukseen keskimääräisestä kehityksen ikätasosta, jolloin tietty elokuva voi olla liian raju herkälle lapselle, vaikka hän sen ikärajapyykin jo olisi ohittanutkin. Ikärajoja asetettaessa toisessa vaakakupissa haitallisuuden ja lasten suojelun kanssa on lasten sananvapaus, heidän oikeutensa vastaanottaa viestejä, ts. katsoa elokuvia. Tarkastustyö on jatkuvaa pohdintaa ja tasapainottelua näiden kahden, keskenään yhtä tärkeän, asian kanssa.

Ikärajapäätökset tehdään virkamiespäätöksinä, kaupallisista voimista riippumattomina. Ne tehdään levittäjien hakemuksesta ja niitä ei voi muuttaa ilman uutta tarkastushakemusta levittäjältä. Vain levittäjällä on virallinen valitusoikeus ikärajapäätöksestä, jolloin elokuvalautakunta arvioi uudelleen ko. teoksen. Näin käy melko harvoin, vain joitakin kertoja vuodessa.

Kuvaohjelmia sääntelevää lakia on muutettu ja uusi ikärajajärjestelmä otetaan ensi vuonna käyttöön. Uudessa järjestelmässä myös kuluttajat voivat tehdä ikärajoista valituksia, jotka johtavat ko kuvaohjelman ikärajan uuteen arviointiin.

Kiitos palautteestanne,

--

Anne Lind

elokuvatarkastaja

--------------------------

Tervehdys vielä,

kaikille sallitussa elokuvassa sallitaan "hyvin lievä väkivalta tai väkivallan uhka esimerkiksi animaatioissa". Väkivallan lievyyden tulkintaan vaikuttaa sen esitystapa, kuinka viitteellisesti tai yksityiskohtaisesti tilanteet näytetään. Mikäli esimerkiksi juuri väkivaltakohtauksen toteutustapa on viitteellinen, se jättää tulkinnanvaraa katsojalle, katsoja voi mielessään "täydentää" kuvaa. Tämä tavataan katsoa suojaavaksi tekijäksi. Myös uhkaavan tilanteen ratkeamisen nopeus ja siitä jäävä tunnelma vaikuttavat arvioon. Hyvin tarkkoja määrittelyitä siitä, mikä sallitaan mihinkin ikärajaan on hankala antaa elokuvien erilaisuuden vuoksi. Tulkitsimme mainitsemanne auton hukkumiskohtauksen yksityiskohtaisuudessaan yksittäiseksi ja muut tilanteet viitteellisemmiksi. Valitettavasti en pysty yksityiskohtaisemmin kommentoimaan yksittäisten kohtausten sisältöä ja tulkintaa, elokuvan tarkastuksesta on jo miltei kaksi kuukautta ja muistikuvia täytyy käydä terästämässä menemällä elokuviin.

Autohahmojen etäännyttävään vaikutuksen olemme varmaankin yliarvioineet, kuten sanoitte, se ei toimi niillä lapsilla, joille hahmot ovat jo hyvin tuttuja.

Pohdituttamaan on kuitenkin jäänyt se seikka, että ilmeisesti ko. näytös on ollut 3D -näytös ja tarkastuselokuva oli 2D-versio. Laki ei erottele eri välineitä toisistaan, vaan ikärajat ovat välineneutraaleja. Ts. sama ikäraja pätee esitettiin sama teos sitten televisiossa tai 3D:nä teatterissa. Kokemus on kuitenkin erilainen, ja lasten osalta on esitetty, että 3D-kokemus olisi voimakkaampi kuin aikuisilla heidän kasvojen pienemmän koon ja siitä johtuvan silmien pienemmän etäisyyden vuoksi. Tämän on sanottu voimistavan kolmiulotteisuuden vaikutelmaa.

Kaikki yleisöpalaute tulee tarkastajien tietoon ja sitä kautta myös osaltaan vaikuttaa ikärajojen linjauksiin jatkossa.

Terveisin,

--

Anne Lind

elokuvatarkastaja
Kirjattu

Elise Brandt

  • Ylläpitäjä
  • Seniori
  • *****
  • Viestejä: 338
  • Resident know-it-all.
    • Profiili
Vs: Autot 2 ikäraja
« Vastaus #1 : 17.08.11 - klo:17:41 »

Samantyyppistä palautetta on kuultu suullisesti ja myös todettu itse. Leffan äänenvoimakkuus laskettiin tosi alas pienimpiä ajatellen, sitä rytinää ja pauketta kun tulee heti alussa ihan hurjana. Mietin ihan samoja latuja itse... hassua oli se kun vanhemmat kauhistelivat sisältöä ja muksut olivat aivan onnessaan että vihdoinkin kunnon äksöniä :D mutta oih, lapsia on niiiin erilaisia.

Itse olen varsinkin pienten kanssa tuleville vanhemmille kassalla varoittanut vähän etukäteen ja varmistanut että haluavat mennä... ja että pois pääsee.

Tähän mennessä en ole kuullut että meillä olisi ollut salista poistujia.
Kirjattu

Petteri Hongisto

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 81
    • Profiili
    • PHSoft
    • Sähköposti
Vs: Autot 2 ikäraja
« Vastaus #2 : 18.08.11 - klo:08:45 »

Ja tämän päivän hesarissa:
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Elokuvatarkastamo+my%C3%B6nt%C3%A4%C3%A4+virheens%C3%A4+Autot+2+-animaatio+ei+sovi+pienille+lapsille/1135268618866?ref=tf_iHSuutisboksi_p1

Lainaus
Elokuvatarkastamo myöntää virheensä: Autot 2 -animaatio ei sovi pienille lapsille

Kaiken ikäisille sallittu animaatio Autot 2 on suututtanut monia vanhempia, jotka ovat vieneet lapsensa katsomaan sitä. Moni pieni lapsi on säikähtänyt elokuvan väkivaltaisuutta, sillä Autot 2 on agenttityylinen seikkailu, jossa autot ajavat kilpaa mutta myös räjähtävät ja ampuvat.

Väkivaltaisuus on tullut vanhemmille yllätyksenä, sillä valtion elokuvatarkastamo ei ole määrännyt Autot 2:lle ikärajaa.

Johtaja Maarit Pietinen myöntää, että elokuvatarkastamo teki virheen.

Tarkastamo oli hänen mukaansa kahden vaiheilla salliako Autot 2 kaikille vai antaa sille K-7-merkintä. "Kaikki ikärajat ovat aina vääriä jollekin", Pietinen sanoo.

"En halua puolustella tehtyä päätöstä. Virheitä sattuu meilläkin", hän toteaa.

Tarkastamo ei muuta ikärajaa jälkikäteen. "Päätöksellämme on lain voima. Uudelleentarkastus tehdään ainoastaan siinä tapauksessa, että levittäjä haluaa sitä", Pietinen sanoo.

"Jälkiviisaasti näyttää siltä, että ikäraja olisi liian alhainen. Elokuvassa on lapsille tuttuja kivoja hahmoja ja moni on mennyt teatteriin ensimmäistä kertaa", Pietinen sanoo.

Perjantaina ensi-iltansa saanut Autot 2 on ollut erittäin suosittu: viidessä päivässä sen on nähnyt 89 000 katsojaa.


Levitysyhtiö Buena Vista Finlandissa keskustelua sopivasta iästä osattiin odottaa.

"On se sen verran äänekäs elokuva. Me olemme saaneet yhden valituksen. Ei aiheuta meillä toimenpiteitä", sanoo toimitusjohtaja Jussi Mäkelä Buena Vistalta.

Ensi vuonna uuden lain myötä myös yleisö voi vaatia elokuvan uudelleentarkastukseen. Tarkastamon Pietinen antaa yleisohjeen lapsia elokuvateattereihin vieville.

"Alle kolmivuotiasta ei pitäisi viedä elokuvateatteriin, missä on iso pimeä sali ja kovat äänet. Sen kokemuksen ehtii hankkia myöhemminkin."

Tero

  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 115
    • Profiili
Vs: Autot 2 ikäraja
« Vastaus #3 : 18.08.11 - klo:08:53 »

Elise on toiminut siten, miten teattereissa pitääkin mahdollisuuksien mukaan toimia: palvella asiakkaita. Kaikille sallitut elokuvat eivät automaattisesti sovi kaikille, etenkään alle kolmivuotiaille. On aika harvoja elokuvia, mitä alle kolmevuotiaat ylipäätään jaksavat katsoa koko elokuvan ajan.
Kirjattu